Vihreä Pilvi -teokselle Ars Electronican pääpalkinto
Kirjoittanut Juha Huuskonen
23.06.2008
Vihreä Pilvi on voittanut mediataiteen merkittävimmän palkinnon Ars Electronica Golden Nican (kategoriassa ‘Hybrid Art’). Vuodesta 1987 lähtien jaettu palkinto on aikaisemmin myönnetty mm. Linux-käyttöjärjestelmän suomalaiselle kehittäjälle Linus Torvaldsille.
Ars Electronican kansainvälinen jury totesi teoksesta seuraavaa: ”Vihreä Pilvi
hyödyntää voimalan päästöpilviä heijastuspintana. Nämä määrittelemättömät,
alituisesti ja kaoottisesti muuttuvat vesihöyryn tiivistymät muuttuvat
poliittisia ajatuksia ja viestejä sisältäväksi mediaksi, tai
hiilidioksidipäästöjen aiheuttamien ympäristöongelmien estetisoiduiksi
symboleiksi. Vihreä Pilvi –teoksen kehittämiseen on osallistunut
laserteknologian, tietotekniikan, energiatalouden ja ilmanlaadun
asiantuntijoita. Teoksen kehittäminen alkoi vuonna 2002 ja huipentui vuonna 2008
esitykseen Helsingissä, joka vakuuttavasti osoitti miten taideteokseen voi
sisältyä kokonainen kaupunki – sen julkinen tila, teollisuus ja asukkaat
– tuoden esille sosiaalipoliittisia kysymyksiä.”
Miksi sähkönkulutuksen vähentämisellä on merkitystä?
Kirjoittanut Juha Huuskonen
17.06.2008
(Alkuperäinen teksti: HeHe)
Vihreän Pilven Sähköt pois! -kampanja vähensi sähkönkulutusta Ruoholahden alueella tunnin ajan 800 kVA verran. Tämä vastaa yhden tuulimyllyn tuottamaa energiaa. Mitä merkitystä on tällä energiansäästöllä?
Vihreän Pilven ja Helsingin Energian yhteistyö mahdollisti ensimmäistä kertaa Ruoholahden sähkönkulutuksen määrän julkisen ja reaali-aikaisen seuraamisen. On uskomatonta, että nykyisestä energiakriisistä huolimatta sähkönkulutusta mitataan vain yksittäisten asuntojen mittareissa. Pienillä resursseilla toteutetun Sähköt pois! –kampanjan tulos osoittaa, että tietyn kaupunginosan kulutuksen näkyväksi tekeminen voi johtaa konkreettisiin tuloksiin.
Koska voimalaitoksien tuottamaa sähköä ei voida laittaa talteen, on sähköä tuotettava juuri se määrä jonka kuluttajat tarvitsevat tietyllä ajanhetkellä, mikrosekunnin tarkkuudella. Tämän haasteellisen tehtävän ratkaiseminen vaatii sähköntuottajien yhteistyötä laajoilla alueilla. Pohjoismaiden kohdalla tämä on mahdollistettu yhdistämällä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan sähköverkot toisiinsa.
Tästä monimutkaisesta järjestelystä seuraa se, että Ruoholahden asukkaiden sähkön säästäminen ei suoraan vaikuta Salmisaaren voimalassa poltetun kivihiilen määrään. Sillä on kuitenkin suora vaikutus Pohjoismaisessa sähköverkossa kulutetun sähkön määrään. Kuten Helsingin Energian ympäristöjohtaja Martti Hyvönen kertoi Vihreän Pilven keskustelutilaisuudessa: mitä enemmän energiaa kulutetaan, sitä enemmän sen hinta nousee ja sitä kannattavampaa sen tuottaminen on kalliilla ja ympäristölle haitallisilla tavoilla, kuten kivihiiltä, öljyä ja bensiiniä polttamalla.
Halvinta ja ympäristöystävällisintä energiaa on se, jota ei kuluteta.
Salmisaaren sähköaseman kuormitus väheni 2 MVA 29.2.2008 kello 19-20, normaaliksi vertailuarvoksi sain tuolle ajanjaksolle (perjantai-ilta 19-20) 1,2 MVA, joten Vihreä Pilven vaikutus voisi olla täten 800 kVA.
Vihreän Pilven kampanjaan osallistuivat Ruoholahden 4000 kotitaloutta ja useita yrityksiä (mm. Nokia ja Ilmarinen).
Viimeksi päivitetty ( 18.06.2008 )
SÄHKÖT POIS -tempaus tänä iltana!
Kirjoittanut Juha Huuskonen
29.02.2008
Klo 19-20 tänä iltana (perjantai 29. helmikuuta) on hetki jolloin Ruoholahden asukkaita on pyydetty vähentämään sähkön kulutustaan tunnin ajaksi ja ihailemaan taivaalle kohoavaa suurta Vihreää Pilveä! Alueen yritykset (mm. Nokia ja Ilmarinen) osallistuvat myös tempaukseen.
Ratikka 8 päätepysäkille pystytetystä teltasta löytyy lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa, Ruoholahden asukkaat ja muutkin ovat tervetulleita!
Salmisaaren voimalan höyrypilveen heijastetun Vihreän Pilven koko kasvaa, kun Ruoholahden ja Lauttasaaren alueella kulutetaan vähemmän sähköä.
Helmikuussa 2008 Ruoholahden ja Lauttasaaren arvioitu yhteinen maksimikulutus on 41,000kW, Vihreän Pilven koko suhteutetaan tähän arvoon. Sähköt pois-tempauksessa 29. helmikuuta testataan, kuinka alas tämä arvo voidaan saada!
Viimeksi päivitetty ( 25.02.2008 )
Miten sähkönkulutusta mitataan?
Kirjoittanut Juha Huuskonen
22.02.2008
Alla olevat kaaviot esittävät arvioidun sähkönkulutuksen määrää Vihreä Pilvi -viikon aikana helmikuun lopussa 2008, verrattuna aikaisempien vuosien arvoihin samalla viikolla. Sähkönkulutus mitataan Salmisaaren sähköasemalla, joka jakaa sähkön Ruoholahden ja Lauttasaaren alueille.
Kaaviot ovat tutkija Jussi Palolan (Helen Sähköverkko Oy, Helsingin Energia) laatimia arvioita, jotka ottavat huomioon muuttuvat sääolot, aikaisempien vuosien kulutuskäyttäytymisen sekä vuosittaisen energiatarpeen kasvun.
Kaavioissa toistuu selkeästi sama rakenne: sähkönkulutus kasvaa nopeasti aamulla klo 7-10, ja putoaa nopeasti illalla klo 9-10. Viikonloppuisin sähkönkulutus on selkeästi vähäisempää.
Kaavioista näkyy myös sähkönkulutuksen dramaattinen kasvu: perjantaille 29. helmikuuta 2008 arvioitu maksimikulutus on 37 MVA, kun vuonna 2004 samana päivänä arvo oli 23 MVA.
Viimeksi päivitetty ( 25.02.2008 )
Vierailu Salmisaaren voimalassa
Kirjoittanut Juha Huuskonen
20.02.2008
Salmisaaren voimalan piiput hipovat taivasta 155 metrin korkeudessa ja sen hiilivarastot on upotettu 126 metriä maan alle. Voimalassa jauhetaan vuosittain 600 000 tonnia kivihiiltä hienoksi pölyksi, jonka polttaminen tuottaa helsinkiläisten kulutettavaksi 700 gigawattituntia sähköä ja 1500 gigawattituntia lämpöä.
Heiko Hansen vieraili tammikuussa syvällä tehtaan uumenissa ja kuvasi allaolevan videon. Yleisöllä on harvinaislaatuinen mahdollisuus vierailla Salmisaaren tehtaassa 26. ja 28. helmikuuta, varaa oma paikkasi pian.
Viimeksi päivitetty ( 18.06.2008 )
Vihreä Pilvi -teoksen laseria testataan Teknillisessä Korkeakoulussa
Kirjoittanut Juha Huuskonen
20.02.2008
Laservaloon erikoistunut tutkija Esa Räikkönen Teknillisestä Korkeakoulusta on viime viikkojen ajan avustanut Vihreä Pilviä -projektia. Vihreän Pilven laseri on erittäin tehokas (8.6 wattia), siihen suoraan katsominen voi sokaista katsojan joten sen käsittely vaatii suurta varovaisuutta.
Vihreä Pilvi -teokselle myönnettiin viime viikolla Säteilyturvakeskuksen lupa, tämän lisäksi luvat on hankittu julkisivulautakunnalta sekä ilmailuhallituksen virkamiehiltä, jotka varmistivat että laserin säde ei osu Ruoholahden ohi lentäviin koneisiin...
Vihreä Pilvi jäljittää Salmisaaren voimalan pilven muodon hyödyntäen lämpökameraa ja tietokonetta. Lämpökamera näkee piipuista tupruttavan kuuman höyryn myös yön pimeydessä tai sumuisessa säässä.